Kuten aikasemmassa kirjotuksessa kerroin, satutin jalkani viime toukokuussa töissä. Astuin puukengillä duplon päälle ja taitoin oikean nilkan. Samana päivänä pystyin töissä vielä juoksemaan, mutta seuraavana aamuna kipu oli niin järjetön, etten juuri pystynyt kävelemään. Töihin päätin kuitenkin vielä suunnata. Aika pian tajusin, ettei jalka kestä työpäivää ollenkaan ja aloin selvitellä lääkäriin pääsyä. Onneksi työtapaturman myötä pääsin yksityiselle ja sain riittävästi sairaslomaa ja jalasta otettiin röntgenkuvat. Luut oli onneksi kunnossa.
Viikon levolla sain jalan työkuntoon ja palasin lapsia kaitsemaan. Oli jo päästy kesäkuun alkuun. Alkuun jalka olikin hyvä, kunnes juhannuksen aikoihin oli jo kovat kivut ja pohkeessa alkoi olla puutumista ja muita hermoperäiseen vaivaan viittaavia oireita. Huolestuin toki hirmuisesti, mutta en halunnut jäädä vielä töistä pois. Eihän työsuhdetta ollut jäljellä kuin kesäkuun loppuun. Viime metreillä kuitenkin oli pakko luovuttaa ja jäin muutamaksi päiväksi sairaslomalle ennen työsuhteen päättymistä.
Pääsin työtapaturmavakuutuksen maksamana kesä-heinäkuussa lääkäriin, ortopedille ja fysioterapiaan yksityiselle. Lääkäri totesi nivelten ja siteiden menneen sijoiltaan ja lähetti miut fysioterapiaan hakemaan venytysohjeita. Fysioterapeutti oli heti vakuuttunut vaivan hermoperäisyydestä ja lupasi venytysohjeet vasta, kun asiaa olisi selvitetty tarkemmin. Ortopedi ei hermoperäisyyteen ottanut sen erikoisemmin kantaa. Pohti sitä kyllä tekstissään.
3 viikon työttömänä olemisen ja viikottaisen fysioterapian myötä kivut taas laantui ja menin heinäkuun lopulla takaisin töihin. Fysioterapian avulla vaivaa saatiin pidettyä sen verran aisoissa, että kykenin olemaan töissä, mutta kaikista eristyisjärjestelyistä huolimatta kipu vaan yltyi. Jalkojen päällä oli vaikeaa olla. Ennen sairaslomaa mietittiin osittaista työaikaa keventämään jalan rasitusta, mutta tässä kohtaa vakuutusyhtiö ei enää ollut halukas maksamaan. Venähdys/nyrjähdysvamman katsotaan paranevan 6 viikossa ja miulla tuo aika oli jo reilusti ylittynyt. Kivut oli kovat ja töissä oli vaikea olla. Sinnittelin niin, että kuukausi työssäoloa tulisi täyteen. Sitten luovutin.
Kauan odotettu etelänloma syyskuussa olikin kuntoutusloma ja sinä aikana sain onneksi nauttia hetken kivuttomuudesta. Olin aika nopeesti kesällä huomannut kipujen pahenevan kylmästä ja jalkojen päällä olemisesta, joten lomalla nautittiin sopivan lämpöisestä allasvedestä ja etelän lämmöstä. Kävelyä joutui jättämään vähemmälle ja hienot kengät sai jäädä kotiin. Lomalla kuljin lenkkareissa ja matalissa sandaaleissa, jos halusin hienostella.
Vakuutuksen maksamat fysioterapiakäynnit loppui lokakuussa ja sen jälkeen kivutkin paheni. Syksyn mittaan syytä kipuihin selviteltiin, mutta mitään todettavia vammoja tai selityksiä ei vaivoille löytynyt. Matkalla oli kummitellut heinäkuussa todetut plantaarifaskiitit, normaalilöydökset ENMG tutkimuksessa ynnä muuta.
Sitten pääsin marraskuussa takaisin tutulle ortopedille vaivojani miettimään työterveyshuollon kautta. Tuo käynti muutti kaikki miun odotukset ja ajatukset omista kivuista. Sain diagnoosin M89.0 algoneurodystrofia kaveriksi nyrjähdysvammalle sekä suosituksen fysioterapian jatkosta. Tää oli se päivä, jolloin aloin syödä hermokipulääkkeitä päivittäin, vaikka kovasti toivoin, että selviäisin ilman. Fysioterapia lopulta järjestyi vasta joulukuussa työterveydessä enkä päässyt tutulle yksityiselle fyssarilleni, koska vakuutusyhtiön mielestä sairaus ei ole työtapaturmavakuutuksesta korvattava. Tällä hetkellä fysioterapia on taas tauolla.
Diagnoosi on myöhemmin tarkennettu ajantasaisemmaksi ja se on nimeltään CRPS. Lääkitystä on matkalla vaihdettu ja annostusta nostettu reilusti. Kivut pahenee, jalka oireilee mitä ihmeellisimmin tavoin ja pää leviää, mutta onneksi ympärille on koostunut myös kattava tiimi hoitoalan ammattilaisia auttamaan eteenpäin.
Tällä hetkellä raha-asiat on työn alla, jotta olisi aikaa ja varaa keskittyä kuntoutumiseen. Toivottavasti tulevaisuudessa olisi miulle varattuna jonkinlaista hallinnan tunnetta sairauden ja kipujen kanssa sekä johonkin työhön paluu. Aikataulua en vielä uskalla edes haaveilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti