Meistä on tullut melkoinen taistelupari CRPS:n kanssa. Se on sellanen omalaatuinen kaveri, että se tahtoo viedä jalat miun alta. Hyvinä päivinä tää kaveri antaa miun herätä kivuitta vaan palatakseen heti kimppuun hyörimään, kun nousen jaloilleni. Huonoina päivinä ei oo hetken taukoa, ettei tää k**ipää oo kimpussa repimässä ja roihuttamassa miun jalkaa. Eikä tää oo mitään pientä nipistelyä vaan vaihtelua vmäisen polttelun ja armottoman puukoilla ja salamoilla tökkimisen välillä.
Tällasen piirustuksen tein yhtenä kivuliaana unettomana yönä tästä "ystävästä" kaikkine apuvälineineen:
Tää on tällanen ilkikurinen, riehuva kakara, kaikkine tulisine hiuksineen, salama käsineen ja neulajalkoineen. Hyvällä tuulella ollessaan se kutittelee hetken vaan höyhenellä ja lähettää elohiiren reissulle reittä pitkin.
Tää on siitä ikävä ystävä, että se haluaa miun jakamattoman huomion. Miun tarvii hätyytellä sitä lääkkeillä ja erilaisilla kuntoutusmenetelmillä. Lapset joutuu nykyään kattomaan, ku mie istun hoploppireissut tän kaverin kanssa. Jos sitten eksyn sinne kiipeilemään tai trampalle hyppimään, on tää kaveri heti mustasukkainen ja tökkimässä. Se vie ulkoilustakin vauhdin pois. Uskallapa mennä mäenlaskuun tai majanrakennushommiin. Tää kaveri ei nimittäin viihdy hyvin kylmässä vaan kaipaa suojakseen monet kerrokset villasukkia ja välihousuja. Jos ei se niitä saa se ottaa järeet keinot käyttöön, että muistan seuraavalla kerralla verhoilla sen asianmukaisin varustein. Hyvin varustettunakin ulkoilu ei oo sen lempparihommaa ja sen mielenkiinto loppuu nopeesti. Kesä on ollu tähän mennessä tän kaverin lemppariaikaa.
Ennen lenkkeily kuulu inhokkiliikuntamuotoihin, mutta tän kaverin tultua kuvioihin on tullut myös armoton hinku päästä vaikka ihan vaan pikkuriikkiselle lenkille. Sillon on parasta varata mukaan kyynärsauvat ja urheilumieltä, koska lenkillä kokeillaan kumpi kyllästyy ensin: jalassa asuva CRPS vai mie. Yli kilometrin on turha kuvitella pääsevänsä, jos ei halua ekstremeurheilla ja katsoa, koska se jalka lähtee alta.
Tällasen kaverin oon itelleni saanut ja sen kanssa elelen. Meillä on koulutusvaihe menossa ja toive siitä, että tää kaveri oppis tavoille on suuri, mutta en laittais silti vielä päätäni pantiksi. 😀
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti